Ajankohtaista koronavirustilanteesta 22.11.2021 

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain nojalla Pohjois-Pohjanmaan alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys koskee myös Peruspalvelukuntayhtymä Kallion aluetta. Kielto on voimassa 26.11.2021-25.12.2021. Rajoitus ei koske tilaisuuksia, joihin pääsy edellyttää koronapassin, eli EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä.   

Covid-19-taudin ilmaantuvuus PPSHP:n alueella on noussut. 14 vrk:n ilmaantuvuus viimeisen kahden viikon ajalta oli perjantaina 19.11. julkaistun tiedon mukaan 301.  Tartuntoja on viimeisten viikkojen aikana ollut eniten alle 40-vuotiailla. Rokotekattavuus on alle 80 %:n tavoitteen.  

ilmaantuvuuslukujen nousu on heijastunut sairaalahoidon tarpeeseen PPSHP:n alueella. Terveydenhuollon kantokyky ei vielä ole uhattuna, mutta määrien tästä merkittävästi noustessa kantokyky joutuu koetukselle. 

Rokotus suojaa erittäin hyvin vakavalta koronavirustaudilta ja auttaa suojaamaan myös läheisiä. Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla. Valtakunnallisesti elo-lokakuussa 2021 rokottamattomat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin kaksi kertaa rokotetut. 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella koronarokotuksia annetaan tällä viikolla tiistaina ja lauantaina. Tiistaina 23.11. Rokotuksia annetaan klo 14–17 Alavieskassa ja Ylivieskassa ja lauantaina 27.11. Klo 10–14 Nivalassa ja Sievissä.  

Kallion alueella todettiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana 15 uutta koronavirustartuntaa.  

Rokotuskattavuuden päivittymisessä tekninen vika 

Koronarokotusten kattavuustiedot Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella eivät ole viime viikkoina päivittyneet. Taustalla on tekninen vika, jossa rokotustiedot eivät välity tilastointialustalta THL:lle. Häiriötä on selvitelty operaattorin kanssa ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.  

Rokotukset etenevät Kallion alueella hyvin ja rokotuksia on käyty ottamassa entistä vilkkaammin. Kattavuustiedot päivitetään, kun vika on korjattu.