Ajankohtaista koronavirustilanteesta 13.7.2021

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Ylivieskassa todettiin maanantaina yksi uusi koronavirustartunta. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin.  

Jatkossa Peruspalvelukuntayhtymä Kallio tiedottaa, jos alueen koronatilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia, tai jos yleisellä paikalla todetaan altistumisriski. Mahdollisista yksittäisistä uusista tartunnoista ei toistaiseksi tiedoteta. Kuntakohtaista koronatilannetta voi seurata THL:n koronakartalta

Alueen asukkaat voivat omalla toiminnallaan auttaa pitämään koronatilanteen rauhallisena. Koronaviruksen torjunnassa on tärkeää noudattaa riittäviä turvavälejä, huolehtia hyvästä käsihygieniasta, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan ja välttää kasvojen koskettelua. Kasvomaskia on hyvä käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Vähäisissäkin hengitystieinfektio-oireissa tulee hakeutua herkästi koronavirustestiin. 

Maskisuositus on voimassa yli 12-vuotiailla: 

  • Joukkoliikenteessä. 

  • Koronavirustestiin hakeutuessa matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

  • Riskialueelta Suomeen saapuvilla matkustajilla heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

  • Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, potilaille, omaisille ja vierailijoille sairaaloissa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä. 

Pohjois-Pohjanmaan koronavirustilanteen sekä voimassa olevat suositukset ja rajoitukset voi tarkista osoitteesta www.oyskorona.fi

Koronarokotusten etenemistä Kallion alueella voi seurata osoitteessa www.kalliopp.fi/koronarokotukset