Ajankohtaista koronavirustilanteesta 12.10.2021 – Altistustilanteita Kärkkäisellä 

Kärkkäisen tavaratalossa Ylivieskassa on voinut altistua koronavirustartunnalle torstaina 7.10. ja perjantaina 8.10. Kärkkäisellä tuolloin asioineita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan oireiden ilmaantuessa koronanäytteenottoon.   

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella todetaan yhä viikoittain useita koronaviruksen aiheuttamia infektioita. Maanantain ja tiistain aikana tartuntoja on todettu tähän mennessä yhdeksän. Viime viikolla tartuntoja todettiin 22.  

Tartunnat leviävät erityisesti rokottamattomien keskuudessa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio suosittelee vahvasti rokotuksen ottamista, sillä täysi rokotussarja suojaa tehokkaasti koronavirustartunnan vaikealta muodolta. Koronavirustartunta voi olla vakava etenkin riskiryhmiin kuuluvalle. 

– Rokotussuoja kannattaa nyt huolehtia kuntoon. Vaikka rokotus ei välttämättä estä tartunnan saamista, tyypillisesti rokotetut sairastavat taudin lievempänä ja lyhytkestoisempana kuin rokottamattomat. Erityisesti rokottamattomat yli 40-vuotiaat riskiryhmäläiset ovat vaarassa joutua koronaoireiden takia sairaalahoitoon, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion terveyspalvelujohtaja Päivi Peltokorpi kertoo.  

Koronanäytteenottoon ohjataan nyt pääasiassa rokottamattomia tai yhden rokoteannoksen saaneita, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita. Myös kaksi koronarokotetta saaneita ohjataan joissain tilanteissa koronatestiin. Koronanäyte otetaan esimerkiksi kaikilta koronavirustartuntaan sopivien oireiden vuoksi hoitoon tulevilta. Koronatestin tulosta odottaessa tulee aina välttää kodin ulkopuolisia kontakteja riippumatta siitä, onko rokotettu vai ei.  

Tartunnanjäljitystä tehdään Kalliossa edelleen. Mahdollisessa altistustilanteessa kaksi koronarokotetta saanut pääsääntöisesti välttää karanteenin, jos altistusaika ei ole erityisen pitkä. Rokottamattomia tai yhden koronarokoteannoksen saaneita asetetaan yhä tartuntatautilain nojalla karanteeniin.    

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio suosittelee noudattamaan huolellista käsi- ja yskimishygieniaa, pitämään etäisyyttä sekä käyttämään maskia yleisillä paikoilla. Sairaana tulee pysytellä kotona silloinkin, kun on rokotettu. 

Koronatilannetta seurataan Kalliossa tarkasti ja tilanteen muutoksista tiedotetaan tarvittaessa.